12 873 km

Nukuin ehkä viis tuntia ennen ku piti herätä lennolle kohti Amsterdamia. Pelotti ihan vitusti viimesenä päivänä, darraa ei ollu, mutta oksennus meinas tulla ihan vaan jänskäilystä. Pidin kuitenkin kaiken itsepintaisesti sisälläni, tätähä mä olin halunnu. Nyt piti vaa lähtee.

Eli tosissaan, opiskelijan budjetilla ei pröystäillä ja olin ostanut Finnairin mukavan 10h suoran lennon sijasta pienimuotoisen maailmanympärysmatkan. Helsinki-Amsterdam-Hong Kong-Seoul. Matka-aikaa sellaset kakskytäviistuntia. No ei mitää, meikäl on seittemän kirjaa mukana repussa, helpostihan siinä opettelee Korean kryptisten aakkosten salat ennen ku Cathay Pacificin lento CX410 koskettaa Incheonin armotonta asfalttia.

Ihan hieno ajatuksena. Ajatukset on aina kivoja, mut välillä tajuu kesken ajatuksen, etteihän se nyt ihan näin mene. Otettiin työkaverin kanssa bisset Helsinki-Vantaalla, ja se laitto jo pikkasen kohmeeseen, lyhyiden yöunen takia. Sitten tukevat aamupalat koneessa ja Schipholin lentokentällä ennen Hong Kongin konetta. Seuraavalla lennolla lasillinen viiniä kana Kung Pow’n kanssa. Aika valmis resepti sille, ettei siellä koneessa mitään Korean kieltä tankattu.

25 tuntia putkeen näytin tältä, eikä kukaan edes kokeillu pulssia.

Yölento meni sitten leffojen parissa, välillä unihoureeseen tippuen. Turbulenssin muistan jossain Siperiassa, kun tuli viel pahempi olo. Kun tulin koneesta ulos Hong Kongin päässä, en pystynyt ees mukanani reissaavalle suomalaiselle kertomaan, mitkä leffat olin katsonut. Neljä leffaa, ajettiin niissä ainakin formuloilla ja katkottiin Jim Carreylta pää irti. Pää oli aivan jäässä. Kolmas lento nyt ei ollu enää ollenkaan paha, ku määränpään saatto jo haistaa.

Incheonin kentällä Seoulissa, tuli vastaan pahempi maahantulosyynäys, kun 2010 ku reissasin Vietnamiin. Koneessa olis pitäny täyttää kolme eri lippulappusta, jotka kaikki halus udella täyttäjästään kaiken haavoittavimmankin informaatiosäleen. Meikäläinen kuorsas koko reissun ja pomppi sitten iloisena reput kädessä ulos koneesta, huomaamatta, että kaikilla oli täytetyt kaavakkeet hyppysissään. Kolmeen kertaan jouduin sitten pysähtymään muiden virratessa eteenpäin, ja täyttämään kaavakkeen todistukseksi siitä, että minussa ei ole mitään virheellistä tai vaarallista. Oikeesti, jos mä oon yskiny viimesen kymmenen päivän sisällä ennen maahantuloa ja ja valehtelen että en ole, niin siitä rapsahtaa melkein tuhannen euron sakko ja koppia? Tuli sellanen olo, että kaikki maahanmuuttoviranomaiset Seoulissa on kattonu liikaa Walking Deadia, ja kuka tahansa maahan tunkeutuva mies tai nainen voi olla zombie-outbreakin siemenen kantaja.

Ei siinä, koneesta Konkukin yliopiston vastaanottokomitean tapaamispaikalle kesti tunti. Kaikki lipu hiljalleen paikalle ja oltiin just lähdössä kohti bussia ja yliopistoa, kun kasa poliiseja piiritti meidät. Vittu oliks mul sittenki ollu 37,2 astetta kehonlämpö ja joku mittari pillastunu huutamaan ruttopojan perään?

Korean olympiajoukkue oli päättäny sitten palata samalla hetkellä kentälle ku me oltiin sieltä lähössä. Ei me päästetty sitten lähtemään, ku poliisit käski olemaan liikkumatta ja katsomaan kun kansa hurraa seitsemää metallinpalasta. Negat pois, se oli tosi siisti hetki oikeesti, ku ite oon tietosesti jättänyt aina kaikki kiekkoleijonien torimiitit käymättä. Ei oo tällästä päässy näkemään. Kamerat räpsyy ja urheilijat vilkuttaa ja heiluttelee mitalejaan.

Flashmob-tyyppiset urheilujuhlat

Bussi yliopistolle kesti vielä  puoltoista tuntia. Nyt alko jo naurattaa tän henkilökohtasen taipaleen pituus. Onneks vieree sattu saksalainen design-opiskelija, jonka kans oli ihan hauska jutella. Oli semikankeeta suomalaista tutustumista ja keskustelu oli kaikessa komeudessaan tähän suuntaan:

”Hei, kato miten paljon erivärisiä takseja”

”Vietnamis näin kerran pinkin taksin, tai siis olin sen kyydissä”

”Aijaa, olikse kirkkaan pinkki”

”Joo tai siis sellai vaaleen pinkki, mut aika kirkas”

”Tosi dynaaminen toi aurinko tuol taivaalla, kun puskee kaiken ton usvan läpi”

”Suomessa ei kesällä aurinko laske ollenkaan, mutta talvella se ei sitten nousekkaan ollenkaan”

No, tultiinpahan toimeen ainakin. Yks ruotsalainen kysy multa ku oltiin koululle !VIHDOINKIN! hiippailemassa et oonko nähny sen lakupiippuvideon, jonka on tehny suomalainen Unclesampatriot. Jatko viel siihen, et on aina sen jälkeen mieltäny suomalaiset kaikki vähän hitaiks. Kaunista kulttuurien keskinäistä kohteliaisuutta. Illalla käytiin viel syömäs vähän hapankaalia, kanaa ja lihaa. Vähän randomina tuli, ku listasta ei ota vittu mitään selkoa.

Mun kämppistä en oo nähny, vaikka täällä sen pitäs olla. Koht on jo myöhä ja se ei ehdi kotiintuloaikojen sisällä huoneeseen. Huomen vois vasikoida sen.

Hong Kongin kentällä