On maanantai-aamu ja oon helvetin väsyny ja peloissani. Syön
muroja, mut ne ei maistu miltään. Kamat on pakattu sataan kertaan ja aina on
huomattu et ei sielt oikeesti puutu mitään. Pakkauksesta tulee vähän väliä
kuitenkin joku keskustelu alotettua ties kenen kanssa. Eivät yleensä johda
tämän pidempiin debatteihin:
”Mitä jos mul ei ole tarpeeksi sukkia mukana”
”Sit sä ostat niitä siellä lisää tai palelet”
Toyota lähtee kohti
lentokenttää. Kaikki on aika hiljaa autossa, paitsi mutsi joka salee kyselee et
onhan sulla noi kaikki mukana ja mitä teet jos metrokuskin pää räjähtää ja
jäätte jonnekin outoon paikkaan jumiin sillä metrolla sitten. Se on aina
jotenki tosi huolissaan. Lentokentällä meikälläkin tulee tippa linssiin ku
katson viimestä kertaa porukoita. Räkä nenässä, kyynel silmässä, koulureppu
vinossa ja remmit löysällä mä katson äitiä ja kysyn saman kysymyksen minkä aina
näillä hetkillä:
”Äiti, mitä jos ne kiusaa mua siellä?”
Äiti katsoo mua silmiin ja pyyhkii räät mun nenästä ja
kyyneleet silmästä, samalla paperilla. Ryhdistettyään mun koulurepun se halaa
mua ja sanoo tosi rohkasevasti:
”Siellä ees sun kuraattoris ei ymmärrä sua”
Takas todellisuuteen. Mua taitaa jännittää sittenki semisti. Oon aina ollu
sellane etten jaa stressiä tasaisesti pitkälle aikavälille. En käytä sen tuomaa
painetta produktiivisesti hyväksi, esimerkiksi salilla tai lenkillä käyden. Sen
sijaan, tukotan ahdistuksen kauniisti parin viikon akselille, ja musta tulee
sosiaalisesti täysin jälkeenjäänyt. Päässä ei liiku ku reissu ja se miten
hukassa sitä sitten onkaan hetken aikaa.
Joskus kelailen et alkufiiliksiä Seoulissa ja Konkukin yliopistolla tulee pystymään vertaamaan vuoteen 2011, jolloin menin armeijaan.
”Onks tääl ihmisen
pakko olla? Tääl on niin paljon tuntemattomia ihmisiä ja mitä vittua toi yks
puhuu meille. Mä en kestä puolta vuotta. Kaikki mun ympärillä on ihan saman
näkös..”
Ehe ehe. Passiin sain viisumin tänään. En ehtinyt ku kolme kertaa suurlähetystöllä käydä porisemassa ovipuhelimeen, ennen ku seesam aukeni. Nyt on lupa sit kuitenkin nousta
koneeseen ja herätä joka aamuiseen keitetyn koiran hajuun.
No comments:
Post a Comment