Joo.
(Ennen jatkamista odota minuutti,jonka ajan tuijotat sekuntikelloa, raavit itseäs ja ajattelet pahoja asioita)
Kirjottamisen alottaminen tuntuu tolta itestäni aina. Reissu edessä. Nyt alkaa jo pikkasen jänskättää. Mut vaa pikkasen. Jätän sen housuun paskomisen lentokoneeseen, jossa mua ei kukaan tunne mut henkilökunnan on pakko auttaa mua kanssamatkustajien takia. Oon sellanen, että en ihan hirveesti mieti syy-seuraussuhteita, vaan jos joku idea tuntuu edes hetkellisesti hyvältä, niin yleensä oon messissä. Se, että lähden 24.02.2014 vaihtoon Etelä-Koreaan Souliin, on oikeastaan sattumaa.
Viime keväänä olin kaverini kanssa hakannut Crash Bandicootia myöhään yöhön asti. Maailmanennätysmiehiä aika-ajossa baitewei. Saa haastaa, vittu. Seuraavana päivänä koulua. Olin väsynyt, enkä jaksanut nousta ajoissa, vaan vasta kun kaveri oli menossa autolleen, juoksin pelkääjän paikalle jatkamaan uniani. Koulun jälkeen oli vaihtoinfo, johon kaveri välttämättä halusi mennä. Mua ei napannut ajatus lähteä bussilla kotiin, ja jäin odottamaan kaveriani. Huhtikuun alussa on Suomessa kuitenkin vielä niin kovin kylmä. Ulkona en liiku ennen kun lumet liikkuu.
Vaihtoinfo alkoi ja kohta munkin edessä oli ne paperit sitte. Kattelin niitä vähä aikaa ja listassa oli ainaki sata maata johon Laurealla oli joku linkki.
"MÄ LÄHEN EKA BALILLE PUOLEKS VUODEKS JA SIT BARBADOKSELLE SEURAAVAKS LUKUKAUDEKS JA SIT SUORITAN MUN TYÖHARJOTTELUT TUOL UUDESSA SEELANNISSA"
Päässä ei oikeastaan liikkunu mitään järkevää ja varmasti häiritsin kaverinkin keskustelua siinä maikan kanssa kun juttelivat Japanista ja Pikachuista. Sitten se tuli munki luo kysymään, että mitäs mä täällä istun. Sanoin, että vaihtoon oon lähössä sitten varmaan ja ens keväänä olis tarkotus ku syksyllä on pimeää enkä uskalla. Kysy, että minne päin lähden ja vastasin vaan, että haluan kauas pois ja että vaikka Peru ja Etelä-Korea olis kivoja.
"No laitetaaks me sitten asioita eteenpäin"
"Joo"
