Hätäsiä huomioita

Edellinen posti oli semisti yksinkertanen ja sisältö oli tässä: Ollaan käyty juomassa, kävelemässä ja on ollu ihan kivaa, kiitos kysymästä. Moikka.

On tässä paljon muutakin ehtinyt tapahtumaan. Tai no, ei oikeastaan yhtään mitään muuta. Oon kuitenkin yrittäny vastaanottaa mahdollisimman paljon kulttuuria. Ensiaskeleet ovat aina haparat, mutta aloittelevakin kulttuuriantropologi pystyy poimimaan aina jotain matkan varrelta mukaansa. Vaikka olisikin laskuhumalassa.

Mua on joskus haukuttu siitä, että viihdyn liian paljon kännykän ja sosiaalisen median parissa. Ei ehkä ammu paljoa ohi, blogia tässä kuitenkin kirjoitan, vaikka aikaisempi posti julkaistiin vasta puolitoista tuntia sitten. Täällä kännykkällä nettiin pääsy vasta salakuljetetulle maahanmuuttajalle on kokonaan Wi-Fien varassa, ja olen pärjännyt hyvin ilmankin. Astuessani Korealaiseen metroon, huomaan kuitenkin olevani suhtkoht normaali somen viihdekäyttäjä.

Korealaisessa metrossa jokaisella paikallisella on kännykkä edessään, ja kuulokkeet päässään. Kaikilla katseet alaspäin, omaan ruutuunsa. Ainoat äänet, joita metrossa kuulee ovat ilmoitukset seuraavasta asemasta ja sulkeutuvista metron ovista. Kerran näin pariskunnan istuvan vierekkäin. Niillä lähti kännykästä yhteiset kuulokkeet ja tuijottivat jaetun kännykän ruutua. Jotkut saattavat illasta nukkua junissa. Muissa tapauksissa smartphone puhkuu punaisena. Alettiin laskemaan pisteitä kavereiden kanssa asiasta. Jos näkee kolme vierekkäin istuvaa ihmistä metrossa a) ilman puhelinta b) hereillä, saa yhden pisteen. Tilanne on nyt 1-1 mun ja yhden jenkki-Alecin välillä. Muita ei parin metromatkan jälkeen enää kiinnostanut. Vaikeustaso pelissä oli liian korkea.

Toinen asia mikä pisti silmään on elämän hektisyys ja ihmisen yksillöllisyyden hukkuminen kaiken työn määrän keskelle. Samaa tapahtuu myös Suomessa, mutta täällä paljon laajemmin ja näkyvämmin.

Esimerkki:

 Sä oot korealainen ja sulla on täällä pikkukiska ihan yliopiston kyljessä. Vähän niinku R-kioski Suomessa sillä erotuksella, että sä hoidat ite kaikki vuoros. Työmatka saatta metrolla hyvinkin kestää päälle tunni ja meet nukkumaan Seoulin laidalle johonkin kerrostaloon, jonka ikkunoissa on kalterit ja talon numero on maalattu isolla talon kylkeen. Minkä takia sä käyt siellä kaupassa päivittäin? Että porukka (esimerkiksi nyt länkkärivaihtarit) saa ostettua halvalla Sojua ja sipsejä? Mitä se antaa työntekijälle itselleen? Tulon elämää varten, jonka elämiseen ei kuitenkaan ole aikaa. 

Tälläsessä asuessaan tulee varmaan jokaiselle aika pieni olo itsestään.

Taksikuskikin sano saavansa palkkaa 2000 dollaria kuukaudessa. Ihmeteltiin siinä, että aika jeesjees hyvin mies tiliään täyttää huomioonottaen, että Koreassa ollaan. Paskat, totesi taksikuski ja ilmoitti työskentelevänsä 14 tuntia päivässä kuutena päivänä viikossa. Jepjep. Oltiin sitte hiljaa loppumatka.

Käytiin donitsilla rikkaampien alueella Gangnamissa, ja siellä oli nähtävissä ihan toisenlainen massakulttuurin ja yksillöllisyyden puutteen ilmentymä. Siellä missä on rahaa, on myös kaikki länsimaiset kalliit ketjuravintolat ja merkkituotekaupat. Istutaan Starbucksissa tuijottaen omaa Iphone vitostaan. Kaduilla valot välkkyy kirkkaina, valaisten tailorilla virkatut puvut ja mekot ihmisten päällä. Kuten Koreassa, monen ihmisen Suomessakin pitäisi avata silmänsä, ja miettiä hetki mitä elämältään haluavat. Korean taloudellinen kasvu on ollut yksi maailmanhistorian nopeimpia, joten virtaviivaisuus yksittäistenkin ihmisten elämässä on jotakuinkin oletettavaa. Omat intressit pitäisi aina saada sekoitettua ympäröivään elämään, eikä toisinpäin. Kaikilla ei tietenkään sitä mahdollisuutta ole, ja se näkyy täällä todella elävästi.

Vähäinen vapaa-aika korvaantuu sitte runsaalla alkoholin käytöllä. Suomessakin uutisoitiin, että Etelä-Korea on ykkösmaa, mitä raa’an viinan juomiseen tulee. 0,35l Sojua, eli  kakskyt prosenttista viinaa maksaa täällä noin 70 centtiä pullo. Kun ravintolaan menee syömään, paikallisten asuttamassa pöydässä Sojua on ainakin kolme pulloa. Kyseinen tuote on siitä hassu, että lantrattuna se ei tuo juomaan mitään sivumakua. Ellei suhde sitten ole Sojua  plus tilkka Spriteä. Itsekin ostimme puolentoista litran kaljapullon ja kylkeen yhden Sojun. Hintaa tälle tuli yhteensä viisi euroa, ja valmiin tuotteen jaoimme kolmeen pekkaan. Tuloksena halvat rynnäköt, jolla kesti hetken tanssia Afrojackin tahdissa.

Oli vaan yksi pullo kaljaa, joten terästäminen oli ainoa vaihtoehto.

Alkoholi on Etelä-Koreassa helppo ja halpa tapa käyttää vähäinen vapaa-aika. Kadulla törmää monesti pukumieheen, jonka askel sivaltaa kolmeen eri suuntaan samaan aikaan. Suomelle tyypillisiä snägärin taakse kusevia alkkiksia ei näy. Etelä-Korealle karikatyyrimainen alkoholisti onkin varmaan toimistossaan istuva, alakaapista naukkaileva ahdistuneesti takeoffiaan odottava uraohjus.

Koulu alko tänään ja meikä juhlii sitä kuumeen ja buranan voimin!