FINLUANIA

Namaste!

Meinaa ilmeisesti nepalin kielellä jonkinmoista tervehdystä ja aloitan kulttuuriin tunkeutumisen varovaisesti tällä sanalla. Kastimerkkejä  maalailen kun koen sen olevan ajankohtaista, eletään nyt hetki hetkessä ensin.

Nyt pyörivä viikko on ollut Keski-Aasian ylänköjen valloitusten kannalta erittäin toimelias. Olen saanut matkalle mukaan vanhan liettualaisen toverini, jonka kanssa viime maanantaina organisoimme ensimmäisen suunnittelukokouksen matkan tiimoilta. Tapasimme vuonna 2012 ollessamme Erasmus-kurssilla Portugalissa tutustumassa maan pohjoisessa osassa sijaitsevaan tuppukylään Bragancaan. 

Loppuunsa hiottu taito puhua paskaa yhdisti heti ensimmäisistä kurssipäivistä lähtien, ja olimmekin kahden viikon jälkeen kehitelleet omille kotimaillemme dystopiset vaihtoehtohistoriat, joihin ei vieläkään kukaan muu taida kunnolla päästä sisälle. Sitä ovat seuranneet säännöllisen epäsäännölliset Skypekokoukset, jotka ovat kuitenkin kantaneet ystävyyden elossa tähän hetkeen saakka.

Kuinka ollakaan, tällä kyseisellä kaverilla sattui planeetat pyörimään omien planeettojeni kanssa linjaan niin, ettei hänellä ole mitään estettä lähteä työskentelemään ilmaiseksi Nepaliin ensi syksynä. Tämän kuultuani laitoin viestiä omalle työnantajalleni Pokharaan, ja sieltä viikon viiveellä pystyttiin järjestämään meille molemmile työpaikat samanlaisissa yhtiöissä ja oma kämppä.

Oma kämppä Nepalissa. Kun 14-vuotiaana katsoin ensimmäistä kertaa Madventuresia, innostuksesta housuun pissaillen, oli jaksossa keskitytty juurikin Nepaliin. Kun jakso loppui, kävin huutamassa porukoille alakertaan jotain sekavaa tähän tyyliin:

”Kelatkaa nyt siel saa hostellist huoneen kahel eurol ja voi syödä lehmän feissiii, Tunna melkei oksens siit ei hitto haha”

Ja aina jotenkin pettyneenä vaapuin takaisin yläkertaan, kun vanhempien innostus ei koskaan noussut omalle tasolleni: ”Käy nyt se lukio eka ja lähe sit syömää lehmän feissii”.

Unelma matkasta Nepaliin on kuitenkin ollut elossa näistä hetkistä lähtien, matkan tarkoitusperät ovat ehkä osoittaneet kuitenkin pientä henkistä kasvamista. Voisin väittää, että työharjoittelun suorittaminen tässä maassa, vielä välillä Himalajalle kavuten, on pienimuotoinen unelma käymässä toteen.  

Ensi viikolla poliisilaitokselle mutisemaan, jos vaikka vaihtaisivat kymmenen vuotta vanhan kuvani passissa uuteen. Ei riittänyt huumori korealaisella  lentokenttähenkilöstölläkään enää, kun sitä kotiin tullessa heilutteli. 

Tämmöset miehet vie kohta porukkaa vuorille.